ღ´¯Mªяî¯`ღ's profile·..·´¯`·..·ღ(¯`♥´¯)мªяî'...PhotosBlogListsMore Tools Help

Blog


    Kevättä rinnassa!

    Onkin taas jo aika kirjoittaa, ja kertoa miten kulunut kuukausi on mennyt. Mitään maata mullistavaa ei sentään ole tapahtunut, mutta pieniä uusia tuulahduksia aina riittää. Olympialaiset tuli ja meni, ja irtosi niistä sentään 9 mitaliakin, vaikka se kultainen jäikin puuttumaan. Mutta olympialaisia en ehtinyt kauaa muistella, sillä formulakausi pyrähti taas käyntiin viikko sitten Bahrainin kisalla. Suomalaisittain meni tosi hyvin, ja kuten asiantuntijatkin ovat todenneet, niin tästä kaudesta tulee varmasti yksi kiinnostavimmista ja monipuolisimmista pitkiin aikoihin. Monille teille tosin, jotka ette kyseistä urheilumuotoa (tai sen paremmin muutakaan urheilua) seuraa, ei tulevasta n. seitsemästä kuukaudesta ole paljonkaan iloa, mutta pidän teitä luultavasti siitä huolimatta ajan tasalla kisojen suhteen, silloin tällöin tänne kirjoitellassani. Joten älkää sanoko, ettenkö muka olisi varoittanut  teitä, lol 

    Olen aloittanut toden teolla uuden harrastuksen, tai oikeastaan elämäntavan, nimittäin kuntoilun. Ollaan Zoubirin kanssa ostettu huuto.netin kautta kuntosoutulaite, jolla treenataan päivittäin. Lisäksi hypitään narua, ja verrytellään muutenkin sekä viedään Vilmaa tottakai ulos. Voitettiin juuri myös toinen huuto, ja tällä kertaa kyseessä on kuntokeskus, jolla voikin sitten jo harjoittaa useita eri lihaksia. Se on enemmän Zopen juttu, mutta hän sanoi, että minäkin pystyn sitä hyvin käyttämään. Ensi kuussa ajateltiin ostaa vielä kolmas laite, nimittäin sellainen crostainer, joka on  tavallaan kuin kuntopyörä, jossa seistään, ja jalkojen lisäksi myös kädet liikkuu. Lopuksi Z aikoo hankkia vielä käsipainot, ja sitten oma pikku "kuntosalimme" alkaa olla valmiina harjoittelua varten. Jos vielä rahaa ja tilaa riittää, niin mahdollisesti ostetaan vielä kuntopyörä jossain vaiheessa, mutta ainakin näin aluksi 3 laitetta riittää meille. Kunhan vain jaksan säännöllisesti harjoitella, niin kunto lähtee varmasti nousuun, ja sehän tässä onkin se tavoite. Vielä syömistä pitää korjata, niin uusi alämäntapa on valmis alkamaan. Pitäkää peukkuja, että se pysyy! 

    Nyt alkaa World Poker Tour, jota olen alkanut seurata innokkaasti. En tietenkään itse harrasta vastaavia uhkapelejä, mutta on hauska katsoa toisten riskeeraavan niinkin suuria summia kuin yli miljoona dollaria. Pokeri-illan jälkeen onkin aika sanoa hyvää yötä, koska aamulla kello yhdeksältä alkaa formuloiden kauden toinen kisa, joka siis käydään Malesiassa. Sen jälkeen tulee Planizan lentomäki, joka päättää mäkihyppykauden. Eli urheilua on huomenna luvassa mukavasti heti aamun kynyksellä. Voikaa kaikki hyvin ja nautiskelkaa kevään tulosta täysin siemauksin.

    suurella :llä Mari